Kirjoitan tämän tekstin, sillä en toivo vastaavanlaista luderumbaa kenellekään. Kaikki tekstiilit piti pyykätä 60 asteessa ja säkittää, irtaimisto piti laittaa säkkeihin, piti siivota perusteellisesti, irrotella listoja, ottaa aina ulos lähtiessä vaatteet puhtaiden vaatteiden säkistä, kärsiä jatkuvasta kutinasta… Hirveä vaiva ja stressi. Luteiden pois saaminen vaati melkoisesti aikaa, vaivaa ja rahaa. Siksi tosiaan toivon, ettei ongelma enää leviäisi. Ludeongelma on yleistynyt Turussakin. Tälläkin viikolla oli kuulemma tehty Turussa jo kaksi lämpötorjunta keikkaa. Tässä oma tarinani.

Tein ensimmäisen ludehavaintoni asunnossani marraskuun lopulla. Ajattelin sen olevan joku yksittäinen tapaus. Kohta ihoni alkoi kuitenkin kutisemaan aamuisin heräämisen jälkeen. Tajusin, että luteita on asunnossani enemmänkin.

Ilmoitin asiasta taloyhtiölleni. He suosittelivat myrkytysfirmaa. Soitin kyseiselle firmalle. Vaihteesta vastattiin. Kaikki asiakaspalvelijat olivat varattuja. Jätin soittopyynnön. Soittoa ei kuulunut. Lähetin sähköpostia. Ei vieläkään vastausta.

Aloin kartoittaa eri torjuntavaihtoehtoja. Äitini suositteli lämpötorjuntafirmaa. Soitin firmalle. Sieltä vastattiin heti. Sain rennon asiantuntevaa palvelua. Ludeongelmani kartoitettiin, sain ohjeita ja neuvoja. Oloni tuntui jo paljon rauhallisemmalta.

Luin myrkytysten haitoista, useamman myrkytyksen vaativista ludetorjunnoista, myrkytysten takia vastustuskykyisiksi kehittyvistä ludekannoista ja pitkittyvästä ongelmasta. Olin hyvin tyytyväinen, että olin valinnut lämpötorjunnan myrkytyksen sijaan.

Eilen asunnossani tehtiin lämpötorjunta. Kaikki meni niin kuin pitikin ja pääsin illalla luteettomaan, vaikkakin hieman kuumaan kotiin. Yksi kerta riitti, toisin kuin myrkytyksissä. Eikä ludeongelma ehtinyt levitä naapuriasuntoihin.

Luteet levisivät asuntooni mitä ilmeisimmin minulla yöpyneen ystäväni mukana. Hänen asunnossaan (Turun kaupungin omistama vuokra-asunto) oli hiljattain tehty ludetorjunta, mutta torjuntaan oli käytetty myrkytystä. Torjunta vaati useita myrkytyskertoja. Ongelma pitkittyi. Ystäväni asunto todettiin puhtaaksi, mutta mitä ilmeisimmin se ei sitä ollut, koska ludeongelma siirtyi minun asuntooni. Lisäksi myrkytysfirma oli jättänyt myrkyt ystäväni asuntoon ja kehottanut ystävääni siivoamaan ne itse pois. Vastuutonta.

Terveisin

Suvi Suominen

Asukas Turusta